keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Herkkuja & Ajanvarauksia

Tänään siis sain varattua itselleni ensiviikon lauantaiseksi ajan, saan siis pitkät tuuheat ripset ja samalla vielä hienot ranskalaiset kynnet. Noi kynnet oli tommonen ihme päähänpisto, kerran kun saan molemmat yhteinhintaan 60€. Miksen suostuisi? Tämä henkilö joka minulle nämä molemmat laittaa, on käynyt molemmista kyseiset "kurssit" miksi noita nyt sanomaan, mutta osaa siis asiansa kuitenkin. Itse hänet löysin fb:stä, taisin juuri sopivasti lukea hänen ilmoituksensa, missä hän sanoi näitä tekevän. Muistaakseni oikein, kyseliöitä taisi oli yli 45 joten  veikkaan että en ole se ensimmäinen kokelas. Vieläkun saan valita ripsistä pituuden,paksuuden ja kaarevuuden. Tietenkin omien ripsieni mukaan mennään, että mitä on mahdollista ottaa! Olen kuitenkin ottanut asiasta sen verran selvää, että on ittelläni jo tiedossa kuinka pitkät, paksut ja kaarevat haluan. :) Niitä siis odotellessa!

Tänään myös juuri 30min sitten valmistin ensimmäisen satsin Rocky road:ia.
En malta odottaa, että pääsen maistamaan, koko pellin satsi on nyt pakkasessa, tulee nopseemmin "valmihiksi". Ajattelin myös kokeilla tässä jokunenpäivä Baileys-kakkua, innostuspiikki taisi nyt iskeä takapuoleen. 


^Herggua^

4 kommenttia:

  1. hej, mikä olet ammatiltasi? :) sulla on varmasti hyvä palkka kun ostelet sitäsuntätä..

    VastaaPoista
  2. Oikealta ammatilta olen caterin-alan palveluvastaava. Ja tällä hetkellä
    olen työtön! Vaikka ostelenkin "sitäsuntätä" eise tarkoita että maksan niistä omaisuuden. Sanon itseäni enemmänkin kirppariholistiksi. :)

    VastaaPoista
  3. aivan, mutta tarkoitinkin enemmän näitä pidennyksiä sun muuta.. nehän ovat hirveen kalliita :o se raha mitä työttömänä saa nii riittää nipin napin vuokraan ja ruokaan..

    VastaaPoista
  4. Pidennykseni ostin viimevuoden tammikuussa, ovat siitä asti päässäni olleet, välillä kampaajalla käynyt ne nostamassa, silloin olin töissä ja nihiin kyllä paloihin rahaa. Itse kattelen mistä sais halvimmalla kuitenkin hyvällä laadulla! :) Ja meidän perheessä mies maksaa vuokran ja minä laskut, joita meillä ei edes ole paljoa. Jos itse ostan jotain hieman kalliimpaa niin tiedän sen että se on sitten jostain muusta "kivasta" poies. :)

    VastaaPoista