lauantai 26. marraskuuta 2011

Home is where your heart is.

Heijps! 
Toisen kuumeilun lisäksi, ollaan jo vähän aikaa mietitty, kuinka ihanaa olisi omistaa omakotitalo.
Meinattiin tossa kesällä ostaa rivitalo kolmio, mutta se sitten pikkasen jäi puolitiehen,
ehkä ihan hyvä niin, nyt jälkeenpäin mietittynä!
Tuntuu vähän hassulta valillä kun asutaan tällä hetkellä kerrostalossa, 
kun itse olen aina asunut omakotitalossa ihan syntymästäni asti.
Ainut hyvä puoli siinä, että meillä on 74 neliöinen kolmio, niin ei tunnu että seinät kaatuisi päälle.

Silti olen kaivannut sitä omaakotia, omaa rauhaa, omaa tilaa. Ja iso takapiha, missä meidän
Sipsu sais juoksennella vapaasti harakoiden perässä. :)
Vaikka kuinka tekisi mieli muuttaa suurempaan, mutta omasta mielestäni ei ole järkevää vielä näin nuorena. Ehkä sitten 5vuoden päästä, sitten kun kaikki oleellisetasiat  on tasapainossa. 

Suuri toiveeni, olisi rakentaa ihan omakoti alusta asti, 
joka olisi juuri sen näköinen kun haluaisin, eikä "melkein jotenkin sinnepäin".

Nyt "pari" kuvaa unelma talostani, sitten joskus..
Varautukaa siis pitkään postaukseen.

Kutakuinkin tälläisen "unelma" talon voisin huoliakkin! :)
(kuva on lainattu, blogista Sisustus ja Sepustus)






Aika upeita, eikö?


Mielestäni eteinen saisi olla tilava.



lainattu (Sisustus ja Sepustus)



Keittiö vuorostaan pitäisi mielestäni olla suuren suuuuri..


 Silloin ruoan laittokin onnistuu paremmin!




Ihanan valkoinen olohuone. 
(olen rakastunut tuohon sohvaan...
sohvapöytään ja noihin raheihin)


Suuret ja korkeat ikkunat tuo ihanasti valoa ja avaruutta. 


ja suuuri vaateHUONE, joka naisen unelma..ainakin minun.


Levollinen makuuhuone.


mmm.  aika ihana <3


Olohuoneen puolelta olisi kiva päästä hieman suuremmalle verannalle, 
missä voi sitten olla kesällä kuin talvellakin. (toiveissa liukuvat lasiovet)


Kodinhoitohuone olisi erittäin käytännölinen, varmasti tulee sitten joskus! :)


Oli pakko lisätä kuva jonka löysin: Kaunis pieni elämä blogista, erittäin kaunis koti heillä! :)
Kannattaa käydä kurkkaamassa! http://kaunispienielama.blogspot.com/


3 kommenttia:

  1. No on sulla ainakin haaveita!! En tiedä mitä teet työksesi mutta tuollaisen omakotitalon rakentamiseen menee kyllä sen verran rahaa että siihen ei mikään tavallinen työntekijä ikinä pysty!!!

    VastaaPoista
  2. Siksi sitä sanotaankin Unelmakodiksi ! :)

    VastaaPoista
  3. Anonyymi:
    Tuo on aika paljolti mielipide asia, mielestäni se on enemmänkin sitä, että jaksaako/haluaako kuin pystyykö! Itse ainakin olen oppinut sen, että kaikkea mitä haluaa ei voi saada kerralla, vaan pikkuhiljaa ja kärsivällisyydellä.

    Ja mitä vikaa on haaveilussa!?
    sinulla ei näyttäväti niitä lainkaa ole.

    -Toinen Anonyymi

    P.s.. Ihana blogi sinulla! Jaksamisia! :>

    VastaaPoista