torstai 26. tammikuuta 2012

Home is where the heart is.

Päätin tehdä postauksen meidän kodista. Mulla kun on nyt lähiaikoina ollut aivan kamala talokuume! Enkä pääse siitä millään eroon. Yleensä jos kuumeilen kauan jostain asiasta, loppujenlopuksi se on pakko hankkia, että kuumeilu loppuisi. Tässä tapauksessa, joudun kärsimään kyseisestä kuumeilusta, ainakin vielä parisen vuotta. Toteutetaan unelma sitten kun meillä molemmilla on tasapainoinen ja kunnon työ. Viime kesänä käytiin jo pankissa lainaa kyselemässä, mutta se jäi juuri siihen, että kun itse olin juuri jäämässä äippälomalle, niin ei sillä äitiysrahalla hirveesti maksella talolainaa, sähköä, vettä, taloveroa?, kotivakuutusta, autolainaa, veroja vakuutuksia autosta, bensat autoon, ruoat kotiin ja unohtamatta laskuja ja vielä omia menoja.
 Omakoti vaatii aikas paljon, ja sanon suoraan, että tässävaiheessa se ei oikeen onnistuisi, ehkä sitten kun se vakituinen työ löytyy meiltä molemmilta ja ikääkin on tullut pikkasen enemmän meille molemmille.
Mutta haaveilla saa! Siinäkun ei ole mitään vikaa, eikä se maksa mitään! :)

Ihana myös eksyä toisten ihmisten blogeihin ja selailla kuvia heidän kodeistaan.
Olen huomannut, että monella bloggaajalla on "valkoinen koti", eli sisustukseen on käytetty paljon vanhoja esineitä, lipastoja, tyynyjä, huonekaluja, siis kaikkea mahdollista, mutta valkoista. Yleensä ne omatkin ideat syntyy kun näkee jossain kuvassa mitä muilla kotona on. Omasta mielestäni valkoinen koti on ihana ja erittäin kaunis! Oli sulla sitten koira tai kissa tai marsu ni miksei sulla voi olla valkoista sohvaa?! En ymmärrä niitä ihmisiä kun sanoo niin. Meillä kun on valkoinen sohva ja mustanruskea koira, enkä itse ole nähnyt mitään ongelmaa siinä. Siivota ehkä saa hieman enemmän, mutta kyllä silti tämä meidän nuppu nukkuu sohvalla, oli se sohva sitten valkoinen tai ei!
Kuitenkin, kaikki kodit jotka olen nähnyt eri blogeissa, on ihastuttavia, ja voisin hyvi kuvitella asuvani joku päivä juuri sillaisessa! Olenjo tallentanut pari erittäin ihanaa esim. olohuonetta, keittiötä, ruokasalia ja lastenhuonetta koneelle, ihan siltä varalta että jokupäivä kun omakoti eteentulee on tallella ne ihanatkin ideat, miten toteuttaa se MEIDÄN ihana unelmien koti! :)

Nyt laitan pari ja pari kuvaa meidän nykyisestä kodista. 




Kuva otettu eteisestä, oikealla on vauvanhuone ja vaatekomero.
Vasemmalla keittiö ja ylempää vasemmalla meidän makuuhuone.




Vauvanhuone. 
Pitäisi saada aikaseksi maalata tuo ruskea lipasto valkoiseksi, 
myös hoitopöytä ja vauvansänky.


Meidän olohuone tällähetkellä. Pitäis saada ostettua ikeasta valkoinen matto tohon arkun alle.
Ja valkoiset päälliset divaanille. Myös laskea peili vähän matalammalle.


Tässä kuvassa taas pitäis maalata vitriinikaapin ovi valkoiseksi ja kiristää siitä ruuvit.
Näyttää siltä, että olis just kaatumassa. :D

Tässä siis meidän koti. Makuhuone on nyt vähän nuhjusen näköinen kun siellä on meidän vanha olohuone pöytä jota ei olla vielä saatu vietyä äidilleni. Ja keittiö on vähän tyhjän näköinen, en ole panostanut yhtään siellä. otan sitten kuvaa kun uusi ruokapöytä on tullut! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti