keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Maanantain Shoppailut!

Maanantaina käytiin pitkästä aikaa "soppailemassa" ja nyt tekis mieli mennä uudestaan ostoksille! 
Ensimmäistä kertaa löysin itselleni helpolla vaatteita, mitkä takuuvarmasti tulivat vaatekaappiin asti!
Yleensä juoksen vaatekaupoissa parisen kertaa, kokeilemassa samoja vaatteita miettien, että viittinkö ostaa, mutta ensimmäistä kertaa en käynyt yhdessäkään liikkeessä kahta kertaa! Ihme että sitä haluaa taas ostoksille! :) 


Lindexin hieman pitempi/löysempi  valkoinen t-paita, 
oli myös punaisena ja beigenä, harmittaa että en ostanutkaan sitä beigeä,  on niin ihana päällä.


Naureskelinkin h&mltä ostettua hieman pidempää t-paitaa, että olen joskus tilannut hmltä kotiin saman paidan joka meni heti palautukseen ja nyt ostin samana paidan! Tästäkin aijon mennä ostamaan vielä tumman harmaan! :)


Vilan kirkas sininen toppi.


Lindexin löysä tunika.


Vero Modan svetari jakku jossa 3/4 hihat, takkia oli myös valkoisena.


Käytiin myös Anttilassa ostamassa se kauan haluttu Dolce Gusto, veljelläni on sama valkoisena ja olen heillä juonut heidän kaikki kaakaot loppuun ja päätettiin että ostetaan sama meille kotiin! Ensimmäinen 8kpl laatikko kaakaota jo mennyt! :D namnam!



Chococino kaakaon kapselit, tummasta tulee kaakao ja valkoisesta "maitovaahto"
on kyllä pakko kehittää joku hieman paremman näköinen ratkaisu tuohon kun on kapselit käyttänyt.. tykkäävät valuttaa aika paljon ja kauan käytön jälkeenkin! Keittiön tasot täynä kaakao tippoja!  


Ostettiin myös mustista&mirristä meidän neidille hurtan puolkurkkari ja uusi 5m flexi, unohdettiin kokonaan, että meillä oli talvella samanväriset hurtan valjaat, jotka on nyt jo jääneet pieneksi, mutta neiti ei oikein tykännyt niistä valjaista ja niiden päälle laitto oli yhtä "kanan perässä juoksua" ja nyt kun tultiin kotiin ja neiti näki tämän puolkurkkarin, juoksi hän suojaan pöydän alle. Hölmöt me! Olisi pitänyt ottaa joku toinen väri..  
nooh.. mitä arki olisikaan ilman pientä ponnistelua, kyllä me tähän vielä totutaan! ;)


Samaan ostoskassiin tuli Pet Headin koira shampoo joka tuoksuu mansikka jugurtille! Aivan ihana tuoksu, meinasin jo pestä itseni tuolla shamppoolla! :)

Ostin myös parit mustat legginsit kesäksi ja h&mltä sukkia, mistä nyt en viitsinyt kuvia ottaa!
Mustista&mirristä Sipsulle tuli ostettua myös kankainen frisbii jota mennään tänään testaamaan! :)
Myös veljeni kävi ikeassa ostoksilla ja osti meille sieltä tavan valkoisen syöttötuolin kummitytölle! Meillä kun ei syöttötuoli vielä ole, ja päätettiin että ei hankita sitä Stokken trippitrappia vielä, vaikka mieli tekisi, joten tuo ikean malli saa kelvata kummitytölle aina kun kyläilevät meillä syömässä! :)

Tuli myös haettua viimeviikolla Vaasassa järjestettävään perhepäivä hoitajan ammattituntkintoon, johon minut valittiin! Josta olin todella yllättynyt! Sitä sitten siinä hetken mietittyäni sain mieheltä ja parilta muulta ihmiseltä  kuulla kuinka "kamala" ihminen olen jos muutan sinne vuodeksi opiskelemaan ja jätän miehen ja koiran tänne! Saivät ainakin minulle huonon omantunnon aikaiseksi! :( Kuitenkin vaasassa sanoivat, että Vaasassa heillä ei ole mahdollista järjestää opiskeluasuntoa, joten se jäisi minun hankittavaksi ja maksettavaksi, kaikkine vuokrineen, huonekaluineen, sähköineen! Ja kaikenlisäksi, koulutus on jo alkanut, joten olisi pitänyt muuttaa tämän viikon aikana! Joten soitin takaisin ja kieltäydyin, vaikka vaikeeta ja pahalta tuntuikin. Ainakin mies saa olla tyytyväinen nyt kun ei opiskelusta siellä tullutkaan mitään ja saa pitää minut täällä. 

Tänään pitäisi myös käydä noukkimassa ja siistimässä pojan hautapaikka talven kukkasista ja hakkoista.
Jospa kukkakaupasta löytyisi jotain kauniita keväisiä kukkasia sinne laitettavaksi! 

Tälläistä siis meillä :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti