tiistai 17. huhtikuuta 2012

Oma koti Kullan kallis. part2

Tästä on tullut jo tapa, että pyydetään anteeksi kun en ole ehtinyt kirjoitella täällä!
Anteeksi taas jälleen miljoonan kerran..
Meillä kotona on tapahtunut jos jonkinlaista pienen ajan sisällä, ihania ja vähemmän ihania asioita.
Kaikesta kuitenkin selvitty miehen kanssa yhdessä. Olen niin onnekas, että mun rinnalle on tullut juuri hän.
Kaikki me kestetään, kunhan meillä on toisemme. 

Nyt hieman iloisempiin asioihin..
Ensimmäiseksi koti on taas uudistunut, ihmeppä tuo. :) 

Tässä siis kuva meidän nykyisestä olohuoneesta.


Ollaan tovi jo keskusteltu, että mimmoinen lamppu meille tulisi ruokapöydän yläpuolelle, eikä sitä oikeaa ole löytynyt.. vieläkään. Mulle kuitenkin jäi viimevuodesta, kun olin päiväkodissa töissä, ihana idea oksasta, joka roikkui katossa,  johon voi ripustaa mitä milloinkin ihanaa. Joten..
Käytiin juoksuttamassa meidän neitiä yhdellä rannalla ja sieltä sitten äidin kanssa bongattiin tämmöinen hieman erikoisempi oksa. Olisi mielenkiintoista tietää mistä asti tämä meidän löytämä oksa on tullut, ellei sitten ihan vain lähipuusta, mutta kuitenkin, asiaan. Paloittelin oksaa sitten mielestäni sopivaksi, spray maalattiin se valkoiseksi ja kiinnitettii juutti-narulla kattoon. Ja siellä on toistaiseksi vielä pysynyt! 
Lauantaina pidin myös Perfect home  kutsut, josta tuli tilattua mitä ihanempia juttuja meidän kotiin!
Kutsujen pitäjän kanssa naureskeltiin, mitä ideoita mulle tulikaan kun kokeiltiin tuohon oksaan roikkumaan mitä erikoisempia perfect home tuotteita. Tilasinkin tuolle oksalle pari ihanaa juttua, toivottavasti tulevat pian, niin saan tänne laitettua siitä sitten kuvaa! Tuolta oksalta muutenki puuttui se "jokin" joten kohta sekin on täydellinen! :)


Tuli myös tehtyä itse, uskokaa tai älkää, mielestäni ihanat sisustus tikkaat!
Joille löysin sitten välittömästi paikan meidän olohuoneesta. Samanlaiset kun vielä saisi tuonne vauvanhuoneeseen, johon olisi tarkoitus ripustaa enkelin siivet ja ihanat koriste valot.
Voi näitä mun loputtomia ideoita..


Pääsiäinen onjo vietetty ja seuraavaksi vuorossa vappu! 
Voi miten aika meneekään nopeasti! 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti