Life isn't about waiting for the storm to pass, it's about learning to dance in the rain.

miten sitä voi olla niin pettynyt.. miten sitä voi olla niin pahoillaan ja loukkaantunut

miten sitä voi olla niin hämillään ja ihmeissään ?  niin sanaton..

aina näin yksin kotona ollessa tulee mietittyä kaikkia asioita-

kaikkia niitä menneitä ja tapahtuneita asioita, varsinkin silloin kun tuntee itsensä satutetuksi-

voin myöntää, että tällähetkellä tunnen niin, ehkä se ei näy ulospäin, mutta sen ei ole tarkoituskaan-

tänään on ollut aika raskaspäivä, entiedä miksi tein siitä sillaisen, ehkä siksi koska tänään iski kauhea ikävä-

jotkut kuvittelevat, että arkeni on yhtä juhlaa ja rellestämistä, koska olen vain kotona-

voin sanoa sen, että sitä se ei todellakaan ole-

tällähetkellä on hyvin raskasta olla minä-

stressi, pelko, pettymys ja ikävä-

voiko tätä oloa paremmin enään kuvailla? 

tälläisinä päivinä sitä alkaa miettimään, 

miten asiat nyt olisivat jos kaikki olisi mennyt juuri niinkuin oletit niiden menevän? 

niin pienessä hetkessä kaikki katoaa, jolloin katsot tyhjiä käsiäsi ja mietit mihin aika oikein katosi?
sitä oppii arvostamaan niitä pieniä hetkiä, vaikka ne vietäisiinkin sinulta poies, voit muistella niitä sydämellisiä hetkiä jotka onneksi kaivautuivat syvälle muistoihin-

olen kiitollinen siitä, että olen oppinut arvostamaan näitä pieniä asioita, vaikka niiden oppiminen on vaatinut kovia kokemuksia.. olen kuitenkin kiitollinen niistä jokaisesta hetkestä, koska muistoja ei kukaan voi viedä sinulta poies, onneksi-

kuinka nopeasti sitä onkaan joutunut kasvamaan aikuiseksi ja tekemään raskaita päätöksiä-

olen huomannut, että pidän sanaa "perhe" erittäin tärkeänä, jopa tärkeämpänä kuin ennen-

jos sen kerrankin menettää, sitä ei takaisin enään voi saada, siksi olen enemmän kuin kiitollinen omasta perheestäni, tästä pienestä, mutta niin lämpimästä ja rakastavasta mitä enään jäljellä on-

kamalinta mitä voi ikinä sanoa, mikä kuitenkin on kamalan totta, että sitä oppii arvostamaan asioita ja ihmisiä  vasta sitten kun olet sen menettänyt-

itse olen aina sanonut itselleni, että kohtelen ihmisiä samalla tavalla, miten he kohtelevat minua-

kaiken kokemani jälkeen, en aijo enään katsoa läpi sormieni pahaa kohtelua toisilta ihmisiltä,

miksi minun edes pitäisi? 

sitä surettaa kuinka ihmisiä halveksutaan, joidenkin asioiden takia, sairauden, ystävien tai perheen takia-

eikö kaikkia pitäisi kunnioittaa ja arvostaa sillaisina ihmisinä millaisina he ovat? tykkäsit tai et?
välillä vaan ei edes oma ajatusmaailma riitä ymmärtämään tätä-

surettaa ihan liian usein-

"Jokaisen sanan tulisi kulkea kolmen portin läpi ennen kuin se lausutaan. Ensimmäisen portin vartija kysyy: onko se totta? Seuraavalla portilla kysytään: onko se tarpeellista? 

ja kolmannella: onko se ystävällistä ja oikein?"

muista rakastaa ja välittää, älä pidä mitään itsestäänselvänä-

kohtele muita niinkuin haluaisit sinua kohdeltavan-

muista että hyvät teot tulevat aina monen kertaisina takaisin-

ja ennenkaikkea muista, että paistaa se aurinko risukasaankin-

et ikinä ole ainut joka kokee kovia, meitä on muitakin, muista arvostaa meitä kaikkia omina itsenämme-

Anna puu / kolme pientä sanaa

“Tää on tavallinen talo viiskytluvulta

Jossa ruoka tuoksuu kotiovelta

Eteisessä kengät kolmen kokoiset

Mutta rakkaus ei asu täällä enää

Toinen valitsi hyvän levyn soittimeen

Toinen tapetin olohuoneeseen

Illallinen kahdelle kynttilöiden valossa

Silti rakkaus ei asu täällä enää

Silti rakkaus ei asu täällä enää

Käykää yhtä aikaa nukkumaan

Sanokaa ne kolme pientä sanaa

Jos on ovi raollaan

Se pääsee palaamaan

Kolme pientä sanaa

Päivällä yhdessä perheenä kolmistaan

Illalla kaksi omissa nurkissaan

Kalpea ruudun valo kummankin kasvoilla

Koska rakkaus ei asu täällä enää…”