torstai 11. lokakuuta 2012

"äijän käppänä"

Heippa taas pitkästä aikaa, on ollut taas hiljaiseloa täällä, pahoittelut siitä.
Meillä ollaan menty samaa rataa väsyneinä, joten en ole saanut aikaiseksi kirjoitella tänne, muutenkaan halua kirjoitella mistään tylsistä ruokakauppa reissuista, ehkä jotain kiinnostaa? itseäni ei. Joten, asiaan.. 
Käytiin tänään aamulla neuvolassa, siellä oli ihanan tavalliseen tapaan kaikki hyvin, mikä on aina yhtä huojentava kuulla! Itselläni oli kaikki ok mitä nyt selkäkipujani valitin ja pienellä masussa kaikki myös hyvin.
Liikkui minkä kerkisi, eikä saatu hyvää kuvaa ultralla, peppua tykkäsi taas näytellä innokkaasti.
Mitä sitten huomattiinkaan..meillähän oli jo tiedossa kumpi sieltä on tälläkertaa tulossa, kuitenkin viikkoja oli silloin aikas vähän, joten en itse luottanut tohtorin sanoihin. Nyt kuitenkin viikkoja on reippaasti enemmän ja pieni on kasvanut ja pyöristynyt hyvin. Neuvolatäti sitten tokaisi kun pieni sitä peppuaan ahkerasti ruudulla heilutteli, että siellä jalkovälissä taitaa roikkua jotain.. mitä nyt tietenkin K-innoissaan vieressä ja minä surkuna  siinä pöydällä, kaise on nyt vaan hyväksyttävä, että meidän tytöllä on pippeli! 
Tärkeintä meille, kuin varmasti kaikille muillekin, että pieni on terve ja kaikki on hyvin! Olishan se silti ollu kiva saada se leopardikuvioiseen hameeseen pukeutunut tytöntyllerö, mutta lihapullilla ja nakilla mennään!

Sopivasti eilen käytiin pariin otteeseen skanssissa veljeni- hänen vaimonsa ja kummityttöni kanssa, tarkoituksena ostaa minulle jonkinsortin villatakki ja heille puhelin/tietokone, kuitenkin itse epäröin vilassa senverran, että  päätin olla ostamatta koko villatakkia. Mikä vilasta jäi harmittamaan eniten oli se, että löysin sieltä juuri sillaisen talvitakin minkä olen jo viimetalvesta halunnut, pitkä musta, karvahupullinen takki, jossa vyötäröllä ulkoiset narut joilla saa vyötärön kiristettyä! Itselläni ei ole täksitalveksi mitään takkia, mikä menisi masusta kiini, joten tämä talvi mennään paksuilla villatakeilla! Mielestäni on turha ostaa nyt sopivaa takkia mikä olisi sitten kuukaudenpäästä pieni masun kohtaa ja olenkin jo päättänyt pienen synnyttyä laihduttaa kiloja poies, joten takki jäisi luultavammin isoksi.. toivotaan vain, että tätä takkia löytyy myös ensitalvenakin!  Käytiin sitten yläkerran Tigerissa ja sieltä sitten karkasin seppälään, jonne on tullut uusi BABY-mallisto. Nyt jälkeenpäin ajatellen, sen mitä seppälästä ostin, taisin jollaintavalla nähdä Tigerista asti.. jotenkin se kutsui nimeäni..? Noh, olin ihan rakastunut ja päätin ostaa sen mutisematta ja kysymättä K.n mielipidettä! Olenkin sitä nyt täällä kotona hypistellyt ja kuvaillut aikalailla, odotan jo malttamattomana, että saadaan jotain täytettä sille.. mietittekin varmaan jo "mille sille?" "mikää?" ehkä lisään nyt teillekkin nähtäväksi mitä ihanaa eilen oikein ostin. Koittakaa kestää, kuvia tulee nyt paljon..





mielestäni ylisöpö, seppälästä ostamani lämminpuku, koko 56


Sanoinkin innoissani eilen seppälässä, että "tää on ihan äijä puku" entiedä miksi sanoin niin.. 
K, sanoikin mielipiteensä että ei tykännyt puvusta ja siihen minä sanoinkin, että minä tykkään ja pääasia, 
että mun oma pieni "äijän käppänä pysyy lämpimänä"
Nyt jälkeenpäin tänään K sanoi tykkäävänsä puvusta, että "se on kyllä ihan kiva"


Ostin fb-kirppikseltä kyseisen hymyhelistimen, jonka olen kauan jo halunut! Olen ollut oikeen katkera kun en ole löytänyt mistään meijän pienelle kyseistä helistintä, eikä näitä enään saa äitiyspakkauksen mukana, mikä on mielestäni todella tyhmä homma! Nyt kuitenkin sain meillekkin kyseisen hymyhelistimen, toivottavasti mekin saadaan sitten olla yhtä hymyä ensivuonna! Ostin myös Neutrogenan uusia tuotteita joita myydään ihan ruokakaupassa, taisin olla mainoksen uhri, koska ryntäsin heti kauppaan katsomaan oliko tuotteet jo saapunut kauppoihin ostettavaksi! Itselläni on herkkä/ kuiva iho, eikä mikään tuote ole koskaan ollut täydellinen, siksi päätinkin koklata kyseistä neutrogenan kasvojen pesuainetta ja kasvorasvaa ja hyvin voin sanoa, että varsinkin nyt raskausaikana kasvoni ovat näpyillä, nyt kuitenkin neutrogenan tuotteiden ansioista pysyneet poissa! Tuoksukin on mikä ihanin! Joten suosittelen koklaamaan! :) 


Käytiin myös metsästämässä mulle yksinkertaisia- lämpimiä kenkiä talveksi, jotka saan isostamahasta huolimatta helposti jalkaan! Itselläni olikin samanlaiset kengät viimevuonna ja olivat ihan kiitettävät ja ajoivat asiansa! Olisin halunut jotkut hieman erilaiset saapikkaat, mutta kun raskaana edelleen ollaan ja jalkani tulevat varmasti turpoamaan ja särkemään niin on pakko hankkia jotkut simppelit kengät. Saan ostettua sitten ensi keväällä jotkut kivat kiilakorkosaapikkaat! Kyseiset kengät siis cittarista 24€


ja sitten vähän masuasukin yksiötä! 
tilasinkin pariviikkoa sitten h&mltä kyseisen raidallisen äitiyspaidan, joka saapui eilen!
tykkään ihan simppelistä hieman pidemmästä paidasta, menee sitten ihan loppumetreille saakka.
ja ette te nyt osaa asiaan kommentoida, mutta nyt on tullut hieman kilojakin kerättyä, nimittäin tähänpäivään asti on tullut 6kg plussaa ja raskautta siis takana puolet! peppu näyttääkin olevan hieman turvonneen näköinen, niinkuin kasvot, joita en nyt viitsinyt paljastaa.. taidan olla vieläkin yhtä "peuraa ajovaloissa" kun kuulin aamulla kuinka paljon on tullut taas lisää kiloja..pääasia että pienellä on kaikki hyvin! rehkitään sitten vaunulenkeillä iloisina ;) vai mitä?


pakko sitä on neitiäkin välillä kuvailla 
taitaa neiti aavistaa mitä on kohta luvassa, kun on alkanut tekemään tihutöitä täällä kotona!


vielä pitäisi jaksaa malttaa vaan odottaa ja odottaa ja toivoa, että kaikki menee nyt hyvin. 

4 kommenttia:

  1. Ihana postaus! Ja ihana kun pikkusella on kaikki hyvin<3
    Hienosti saat sitten pudotettua raskauskilot iloisena vaunulenkillä! :)
    Mun on ehkä pakko mennä huomenna ostamaan samanlaiset kengät! :D Näyttää niin lämpöisiltä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Se on hyvä suunnitella nyt noita ahkeria vaunulenkkejä! Sitten ku niille pitäis mennä, voi olla että se laiskuus iskee! ;) Sitte kuitenkin tulee ihanasti kevät niin pääsee marssimaan kun lumi on sulanut! Noi kengät on todella lämpimät, itse käytän vielä villasukkia alla! :)

      Poista