lauantai 22. syyskuuta 2012

pienen pientä ja niin suloista

Tässä jo pohtisinkin, että pitäiskö sitä ruveta itse opettelmaan neulomaan ja virkkaamaan.. 
Eilen illalla K sanoi miksen itse ala tekemään kaikkea suloista ja ihanaa mitä jatkuvasti haluaisin omaavani tulevan lapsen vaatekaapissa ja myös ehkä jopa omassa. Itse rakastan villasukkia, erityisesti pitkiä yksivärisiä villasukkia! Vaikka ajatuksena idea kuulostaa mahtavalta ja voin kuvitellakkin itseni kutomassa iltaisin sohvalla viltin alla ja parissa päivässä saisi tehtyä uutta ihanaa ja suloista pienen vaatekaapiin. 
Rakastan myös erilaisia huiveja! Niitäkun saisi tehtyä myös pienelle, voi että!
Alla kuvia ihanuuksista joihin voisin huoletta pukea pienokaisen.



Ihanat tossukat ja pitkät sukat, unohtamatta noita ihanan paksuja muhkura jalkoja!


kummitytöllä oli pienempänä samananlainen huivi punaisena, en aikaisemmin ollut nähnyt moista ja ihastusin siihen välittömästi! Kyselinkin huivia, mutta se oli ihan hänelle tehty, joten on ihanaa huomata, että huiviin löytyy ohje, joten toivottavasti saan jonkun tekemään myös meille tälläisen. 
Huivien muoto ja värit ovat niin nappiin! niiin suloisia, en kestä!


Aikasemmin kirjoittelin siitä viltistä, joka haluttaisiin meidän pienelle, mikä sitten menisi seuraavalle muksulle ja ehkä jopa sitten heidän tuleville lapsille, suvussakun ei ole mitään mikä "kiertäisi" lapselta lapselle, paitsi kastemekko. Päätettiin eilen, että tulevaan vilttiin tulisi väreiksi kirkas valkoinen ja kimaltava hopea.

                   

Syksy on niin ihanaa aikaa! Saa pukeutua lämpimämmin huiveihin, villasukkiin ja villatakkeihin! 
Yritin saada K:n suostumaan, että muutettaisiin jonnekkin jossa olisi aina syksy tai kevät.. 
Sillaista paikkaa vaan ei taida löytyä..

3 kommenttia:

  1. Ootko kyvat löytäny mistä, oliko niis ohjeet? Itse voisin neidilleni tehdä tuon ylimmän neuleen ja sit nuo kaulahuivit, yritin googlettaa mutten löytäny ohjeita

    VastaaPoista
  2. oi ihanat noi kaikki vauvan jutut :)

    VastaaPoista